Monipuolinen polttariviikonloppu Jämsässä

Polttarit Jämsässä

Jämsä on täydellinen kohde polttareille. Onnistuneiden polttareiden reseptiin kuuluu mukavaa tekemistä porukalla, herkulliset ruokailut sekä rento loppuilta, joka vietetään morsiamen tai sulhasen mukaisella tavalla. Iltaan voi sisältyä esimerkiksi hemmotteluhoitoja, kisakatsomoa luksusmökissä tai keikka HimosAreenalla.

Festarit ja keikat

Polttarit osuvat usein Suomen hääkalenterissa kesäsesonkiin, jolloin myös festarit ja ulkoilmakeikat ovat parhaimmillaan. Jos ajoitat polttarit yhtäaikaisesti festarien kanssa, muista olla ajoissa majoituksen varauksen ja lippujen ostamisen kanssa!

HimosAreenalla järjestetään keikkoja ympäri vuoden. Jos tuleva morsian tai sulhanen on musiikin perään, kannattaa ehdottomasti suunnitella polttarit tämän lempiartistin keikan yhteyteen. Löydät tulevat tapahtumat tapahtumakalenterista.

 

Airsoft

Armeijahenkisiä elämyspelejä ryhmille sekä pelitapahtumia, johon voivat osallistua niin harrastajat kuin aloittelijatkin. Airsoft on sotapeli, jossa vastustaja eliminoidaan muovi- tai biokuulia käyttävällä airsoft-aseella. Jämsän Juokslahdella sijaitsevat 48 hehtaarin monipuoliset metsämaastot ja linnoitukset takaavat loistavat puitteet pelaamiseen. Lähde kokemaan ikimuistoisia elämyksiä!

jämsän airsoftgames

Paintball

Paintball on todella hauska aktiviteetti polttareihin! Paintballista ei tarvitse olla aiempaa kokemusta, pelkkä into ja kokeilunhalu riittää. Paintballissa seurue voidaan jakaa joukkueisiin, jonka jälkeen värikuulasota voi alkaa. Paintballissa voi helposti vierähtää monta tuntia ja välissä voi vaikkapa paistaa makkarat ja nauttia myös virvokkeita.

Jämsän Paintball

Simulaattorimaailma

Hanaa, hanaa polttarit! Viihdekeskus Simulaattorimaailma järjestää taatusti ikimuistoiset polttarit, jossa otetaan kavereista mittaa. Nyt otetaan selvää, kenellä on polttariporukan raskain kaasujalka. Suomen laajin kattaus racingsimulaattoreita ja muuta koukuttavaa tekemistä koko tiimille. Himoksen naapurissa sijaitseva Simulaattorimaailma soveltuu polttareiden ensimmäiseksi tai viimeiseksi erikoiskokeeksi. Meillä polttarit saavat taattua vauhtia tavalla, jota väki muistelee vielä häiden jälkeenkin!

Vauhtipolttarit

Rallikyyditys

Oletko lähes kaiken kokenut, mutta aina haaveillut pääseväsi luottokuljettajan ja täysiverisen ralliauton kyytiin? Jämsässä tämäkin on mahdollista. Pääset istumaan pelkääjän paikalle ja luottokuskimme antaa unohtumattoman kokemuksen jämsäläisellä pikataipaleella. Kokemus taatusti pysäyttää sinut.

simulaattorimaailma rallikyyti

kp-rantapirtti

Hemmottelu

Haaveissa vetreät lihakset ja rentoutunut olo – Jämsän seudun hierontapalvelut mahdollistavat kokonaisvaltaisen rentoutumisen ja täydellisen irtioton arjen vilskeestä. Voit nauttia ja virkistäytyä myös monipuolisissa hemmotteluhoidoissa. Valikoimasta löytyy monipuolisesti kosmetologipalveluita sekä vartalo- ja jalkahoitoja. Tutustu hoitoihin ja varaa mieleisesi hemmottelu.

Hyvinvointi

Polttarit Himoksella

Himos keskusvaraamosta varaat majoituksen ja aktiviteetit kätevästi samalta alueelta. Himos tarjoaa laajan valikoiman polttari viihdettä. Ohjelmaa löytyy huonepakopeli, aarrekarttakurssi, hemmotteluhoitoja, vauhtilajeja vesillä, sumopainia tai jättinyrkkeilyä sekä paljon muuta! Kokoa omalle polttariryhmällesi sopivin paketti!

himoslomat polttarit

 

HimosLomat Oy

Bileviikonloppu

Kahvila Akuliina

Akuliinan keikkakesä 2019

Liljendahl Maarit Matkailuopas

Maarit Matkailuopas

WayOut Oy

Pakopeli WayOut Himos

Hirviravintolat Oy, Bistro & Pub Hilpeä Hirvi

Catering-palvelut

HimosLomat Oy

Bileliput

Simulaattorimaailma.fi

Simulaattorimaailma

Liljendahl Maarit Matkailuopas

Kulttuuria ja Kulinarismia, opastettu kierros ryhmille

Eepos Group Oy

Juhla-ja pitopalvelu

Himos Trail

Himos Trail-polkujuoksuelämys 2019

Simulaattorimaailma.fi

Vauhtipolttarit

Hirviravintolat Oy, Bistro & Pub Hilpeä Hirvi

Elämysravintola

Särkisaaren leiri- ja kurssikeskus

Aktiviteetit

HimosLomat Oy

Ketunkolo 1

HimosLomat Oy

Alppihimos 27

HimosLomat Oy

HIMOSHOTELLI HYTTIHUONE 3:lle

HimosLomat Oy

LOMAHIMOS 31, 8:lle

HimosLomat Oy

Alppihimos 42

HimosLomat Oy

Kelo Huvilla 1

HimosLomat Oy

Himoshaapana 1

HimosLomat Oy

Himoksen Keisari

HimosLomat Oy

Himos Villi 2

HimosLomat Oy

LOMAHIMOS 32, 8:lle

HimosLomat Oy

Himoshotelli, Kattoikkunalliset Huoneet

HimosLomat Oy

Himoshotelli, Kattoikkunalliset Huoneet

HimosLomat Oy

LOMAHIMOS 10, 8:lle

HimosLomat Oy

LOMAHIMOS 4, 10:lle

HimosLomat Oy

Alppihimos 10

HimosLomat Oy

Jämsänhonka 6

HimosLomat Oy

Himoshaapana 2

HimosLomat Oy

LOMAHIMOS 3, 10:lle

HimosLomat Oy

LAAKSON HELMI 2 (huom! jaettu ulkosauna)

Voisit olla kiinnostunut

Huvilat

Huippuvarustellussa huvilassa loma taittuu mukavasti ja mutkattomasti – Jämsän alueelta ja Himoksen lomakylästä löytyy viehättäviä loma-asuntoja jokaiseen makuun. Tutustu laajaan valikoimaan ja varaa mieleisesi!

Lue lisää

Ostokset

Jämsäläisiä maukkaita herkkuja sekä laadukkaita käsitöitä. Jämsässä on monia pieniä erikoisliikkeitä, mutta kaupungista löytyvät myös suuret kauppaketjut. Paikallisia erikoisuuksia etsivien kannattaa piipahtaa lukuisissa pienemmissä ostospaikoissa - huopaliikkeissä, käsityö- ja erikoismyymälöissä, kirpputoreilla ja antiikkiliikkeissä.

Lue lisää

Kahvilat

Jämsästä löydät useita ihastuttavia kahviloita, jotka hemmottelevat suussa sulavilla leivoksilla. Tule maistelemaan paikallisten konditorioiden herkkuja!

Lue lisää
Jaa