Ylä-Porkkalan tila

 

Jämsän sydän logo”Tilamme juuret juontavat aina 1700-luvulle, jolloin Ylä-Porkkalan tilan ensimmäiset kuokaniskut lyötiin Koskenpäällä, Keski-Suomessa.”

Ylä-Porkkalan tila tunnettiin karjataloudesta, viljavista pelloista sekä laadukkaasta puutavarasta. Vuosien saatossa tila on ehtinyt nähdä monta muutosta, joista suurin oli karjasta luopuminen vuonna 1988 kun alkuperäisen 1870-luvulla rakennettu navetta jäi vanhaksi. Muutos mahdollisti jatkojalostustoiminnan ja uusien tuotantosuuntien kehittämisen.

Vuonna 1992 toiminta lähti käyntiin toden teolla ja Ylä-Porkkalan tilan tuotteita saatiin myyntiin Jämsään Urpon Perunaan ja Vihannekseen, sekä Jyväskylässä sijaitsevaan Osuuskauppa Keskimaan Mestarin Herkkuun. Tilalla oli myös alkuajoista oma myyntipiste Jyväskylän kauppahallissa 2000-luvun puoliväliin asti. Toiminta jatkoi laajenemistaan, jossa erityisesti eteenpäin auttoi 2000-luvun puolivälissä tapahtunut kansan kasvava kiinnostus lähiruokaa kohtaan, jolloin tuotteet tulivat tunnetummaksi laajemmalle yleisölle. Vuonna 2014 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin vanhemmat siirsivät vetovastuun pojalleen Johan Porkkalalle.

”Me täällä Ylä-Porkkalan tilalla kehitämme tuotantoamme joka päivä, tunteella ja rakkaudella, aidoista mauista tinkimättä. Olemme ylpeitä sukutilamme historiasta ja jatkamme edeltäjiemme arvokasta työtä ̶ perinteikkään lähiruoan vaalimista ̶ jotta myös tulevat sukupolvet saisivat nauttia Ylä-Porkkalan maineikkaista herkuista.”

Ylä-Porkkalan tila valmistaa mm. marjamehuja, kotisimaa ja perinteisiä joululaatikoita lähialueiden parhaista raaka-aineista. Kaikki tuotteet valmistetaan lisäaineettomasti omassa tuotantotilassa, noudattaen Porkkalan suvussa kulkeneita aitoja ja rakkaudella valmistettuja reseptejä.

 

Yhteystiedot

Osoite: Porkkamäentie 2 a, Koskenpää 42440
Puhelin nro: 040 1239315

Sähköposti: info@porkkamaki.fi
Verkkosivu: http://www.ylaporkkalantila.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/ylaporkkalantila/
Instagram: https://www.instagram.com/ylaporkkalantila/

 

 

Ylä-Porkkalan tila etiketti

Ylä-Porkkalan mehuja