Seppälän tila

 

Jämsän sydän logoSeppälän tila tuottaa laadukasta laidunkaritsanlihaa suoraan kuluttajille ja ravintoloille. Tila kasvattaa, myy ja vuokraa uuhia sekä lampaita. Uuhia tilalla on 170 ja yhteensä pelloilla ja metsässä laiduntaa kesäaikana lähes 500 lammasta. Pässejä hoitavat texel-pässit Pentti, Jarska ja Ragnar.

Toiminta on maatalousympäristön hoitoon keskittynyttä ja lampaat laiduntavat erityistuen piiriin kuuluvalla metsälaitumella, Päijänteen läheisyydessä. Tilan erityistukimuodon tavoitteena on maatalousympäristöissä luonnon sekä maiseman monimuotoisuuden säilyttäminen ja parantaminen erilaisilla hoitotoimenpiteillä.  Lampaiden villa toimitetaan Huopaliike Lahtiselle.

Tila valmistaa myös polttopuita ja lampaantaljoja oman tilan antimista. Puut toimitetaan pääasiassa HimosLomien käyttöön, lukuun ottamatta muutamia yksityisasiakkaita. Puut tuodaan tarvittaessa liiteriin pinottuna.

Tilamyymälän valikoimaan kuuluu lampaantaljat, jauheliha, parikyljykset, viulut, paistit, kylkiribsit, niskakiekot ja lampaanliha koirille.

Saatavuus vaihtelee vuodenaikojen sekä kysynnän mukaan.

Yrityksen verkkosivuilta löytyy hinnasto, ruokaohjeita ja tietoja lihankäsittelystä.

Yhteystiedot

Yrittäjä: Antti Seppälä, Mari Seppälä
Osoite: Tarvajärventie 253, 42100 Jämsä
Puhelin nro: 0405697091 Antti, 040 824 1518 Mari

Sähköposti: a.a.seppala@gmail.com
Verkkosivu: http://seppalanmaatila.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/seppalanmaatila/

 

 

 

 

lampaita-niityllälampaita-niityllä