Rasuanniemi

 

Jämsän sydän logoRasuanniemi on maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas niemialue, joka sijaitsee Kankarisvedellä, Jämsänkosken lähellä. Rasuanniemi on jääkauden aikana jään ja veden muodostama harjuniemi, jolla on korkeutta 5-15 metriä. Alueen erikoisuutena näyttäytyvät useat kauniit hiekkarannat ja upeat poukamat, joiden luonnontilaisuus on säilynyt.

Harjulta löytyy lukuisia jääkauden jättämiä, luontaisia uomia ja suppia sekä eroosiotörmiä. Rasuanniemen ja Mataranniemen väliin jää upea salmi. Tarina kuvailee arkkitehti ja taidemaalari Eliel Saarisen soutaneen Kankarisvedellä Rasuanniemen ympäristössä, minkä seurauksena hän maalasi kuuluisan kuvan vanhaan viiden markan seteliin vuonna 1909. Kyseisen setelin mukaan onkin myös nimetty Wanhan Witosen melontareitti (n. 75km), jonka varrella mm. Rasuanniemi sijaitsee.

Rasuanniemessä on natura-alue, josta löytyy useita muinaismuistoja. Muinaisjäännökset todistavat, että alueella on ollut asutusta jo kivikaudella. Alueelta voi löytää kivikautisia peuranpyyntikuoppia. Alueen kasvillisuus on kuivaa kangasmetsää, jossa kasvaa muun muassa vanhaa männikkömetsää sekä puolukoita ja variksenmarjoja. Kaunis mäntymetsä on yli satavuotiasta ja männyt ovatkin nykyisin jo kilpikaarnaisia ja osittain keloutuneita. Rasuanniemi on mainio päiväretkikohde ja sieltä löytyy myös tulentekopaikka. 

 

luonto

Rasuanniemi

 

 

 

 

 

 

 

 

Osoite: Rasuanniemi, 42300 Jämsänkoski. Rasuanniemeen ei ole opasteita.

 

 

Rasuanniemi

Rasuanniemi