Palvelun kuvaus
175 m², 12 hlöä
Osoite: Joutsenentie 1
Villa Hohde on vuonna 2022 valmistunut 12 henkilön erittäin laadukas luksusluokan huvila erinomaisella sijainnilla lähellä palveluita. Huvilan viihtyisäksi laitetussa pihapiirissä pääset nauttimaan ajasta omalla greenillä ja hiomaan puttia kuusireikäisellä minigolf-radalla, tunnelmoimaan poreissa omassa ulkoporealtaassa ja nauttimaan kokkailusta sekä yhdessäolosta ulkoterasseilla ja piha-alueilla.
Laadukkaasti sisustettu huvila on yhdessä kerroksessa, ja siellä on on keittiö, olohuone sekä kuusi korkealla kattokorkeudella olevaa makuuhuonetta. Olohuoneessa on iso sohva ja 75-tuumaisen television lisäksi laadukkaat bluetoothilla toimivat äänentoistolaitteet. Keittiö on hyvin varusteltu suurine kivitasoineen. Ison ruokapöydän ääressä mahtuu kokoontumaan 12 henkilöä ruokailun tai kokouksen merkeissä ja kattamaan pääsee joko ruokapöydälle tai saarekkeen kivitasolle.
Keittiöstä on kätevästi kulku terassille, jonka pitkän pöydän ääreen mahtuu isompikin porukka. Pihassa on myös laadukas ja helppokäyttöinen Weberin kaasugrilli kesäisiä kokkailuja varten.
Huvilassa on upea tunnelmallinen saunaosasto. Iso ulkoporeallas sijaitsee omassa rauhassaan erillisellä katetulla terassilla, johon on kulku saunatilojen yhteydessä olevasta kodinhoitohuoneesta. Reilun kokoisella terassilla on tilaa myös seurustelulle.
Suuremmille ryhmille huvilan läheisyydessä sijaitsevat myös huvilat Villa Loimu (16hlö, 6mh), Villa Hehku (16 hlö, 7 mh), Villa Kallio (14hlö, 5mh+parvi) sekä Himos Easy -mökit (7 hlö, 3 mh), joista voit muodostaa upean kokonaisuuden.
Makuutilat:
Kuusi makuuhuonetta, joissa kaikissa on kaksi erillistä vuodetta.
Poreallas:
Huvilassa on suuri ja huippulaadukas ulkoporeallas, jonka voi halutessaan varata käyttöönsä. Ulkoporealtaan hinta 350 €/varausaika.
Tiettyinä aikoina järjestelmä automaattisesti lisää ulkoporealtaan käyttömaksun varaukselle mökin hinnan lisäksi. Ulkoporeallas näkyy varauksella eriteltynä tuoterivinä. Kyseiset ajankohdat voi tarkistaa täältä.
Keittiön varustus:
Side-by-side jääkaappi-pakastin jääpalakoneella, liesi, uuni, mikroaaltouuni, astianpesukone, kahvinkeitin, vedenkeitin, blender, leivänpaahdin, sauvasekoitin, sähkövatkain, astiasto ja ruoanlaittovälineet.
Mökin varustus:
Peitot ja tyynyt, 2 x Smart-TV, olohuoneessa soundbar, pyykinpesukone, kuivausrumpu, kuivauskaappi, siivousvälineet, silitysrauta, takka, siivousvälineet, kaasugrilli (käytössä vain kesä- ja syysaikaan), pihassa lämmitystolpat autoille.
Kevät-syyskaudella puttimailat ja pallot minigolfiin.
Huomioitavaa:
Lemmikit eivät ole sallittuja huvilassa.
Majoitushinta ei sisällä polttopuita. Puupusseja voi ostaa Himos Centerin vastaanotosta,
Majoitushinta ei sisällä lähtösiivousta eikä liinavaatteita.
Pakollinen lähtösiivousmaksu 199 € lisätään kaikkiin varauksiin.
Liinavaatteet pedattuina henkilömäärän mukaan 20 € / henkilö suositellaan varattavaksi.
Sisäänkirjautuminen:
Sisäänkirjautuminen on tulopäivänä klo 16 alkaen ja uloskirjautuminen on lähtöpäivänä klo 12 mennnessä.
Viikoilla 52-1 ja 8-9 sisäänkirjautumisaika on klo 18 ja uloskirjautuminen klo 12 mennessä.
Etäisyydet:
HimosCenter vastaanotto 0,6 km
Himos Ravintolat/Himos Hotelli 0,3 km
Himos Areena ja Himos Park 0,6 km
Himos Market 0,6 km
Länsi-Rinteet 1,5 km
Pohjois-Rinteet 2,5 km
Himos Golf 2 km
Perustiedot
Kauppiaan tiedot
HimosLomat Oy
Länsi-Himoksentie 4, 42100 Jämsä
p. 020 711 9200
e. himoslomat@himoslomat.fi
Verkkosivut